perjantai 29. marraskuuta 2013

Unisieppari


Olen jo monta vuotta meinannut tehdä unisiepparin, mutta se on jäänyt siksi, etten ole löytänyt kauniita linnunsulkia. Loppukesästä pihaltamme löytyi kuollut käpytikka, jolla oli tosi kauniita, pilkullisia sulkia. Oli siis aika tehdä unisieppari valmiiksi.


Tein kehikon paksusta rautalangasta ja kaivelin romuvarastosta tilpehööriä siepparia varten. Osa jäi käyttämättä, ja laatikon pohjalta löytyi vielä lisää roinaa.


Halusin kehikon reunasta vaalean. Minulla vaan ei ollut sopivan paksuista villalankaa varastossa, joten otin luonnonvaalean ja puhtaanvalkoisen sukkalangan ja virkkasin neljällä langalla yhtä aikaa. Näin pinnasta tuli sopivan paksu.



Pujottelin violettia rautalankaa ensin kaksi ulointa kerrosta säännönmukaisesti ja sitten loput sikinsokin. Vähän ohuemmalla, hopeisella rautalangalla pujottelin prikat ja lasihelmet kiinni. Jätin tarkoituksella yhden ison aukon siepparin keskelle, johon kiinnitin lasisen huivineulakehikon. Olen nimittäin rikkonut jo yhden keramiikkahuivineulan, ja ajattelin, että unisiepparissa lasinen säilyy paremmin ehjänä.



Lopuksi pujottelin ohueen rautalankaan lasihelmet, mosaiikkipalat ja sulat.


Käpytikka parka, meni sillälailla kuolemaan. Nuo sulat on kyllä niin kauniit!


Tuolla se nyt meidän makkarin katossa roikkuu. En minä juuri koskaan pahoja unia näe, mutta jospa ne harvatkin jäisivät tuonne haaviin.