perjantai 30. marraskuuta 2012

Lisää säihkettä maanteille


Tyttäriensä avustuksella veljeni bongasi blogistani ompelemani heijastinliivin. Veljeni toivoi oman lepattavan raksaliivin tilalle jotain käytännöllisempää. Toiveena oli, että kangas olisi hengittävää. Kuviointiin sain vapaat kädet. Kävin Eurokankaasta ostamassa urheiluun tarkoitettua reikäkangasta ja ompelin liivin siitä. Urheiluhullulle veljelleni valitsin kuvioksi eteen juoksijan ja taakse maastopyöräilijän. Turvallisia kilometrejä Ouluun =o)


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mennään bussilla

Neulon tämän Mennään Bussilla -huivin matkalla Tampereen Kädentaitomessuille. Ei tästä kyllä pitänyt tulla tämmöinen ollenkaan! Aloitin nimittäin neulomaan Sirppi -huivia. Jotain meni jossain vaiheessa pahasti pieleen. Kun olin neulonut ainaoikein -osion loppuun, niin ohjeen mukaan silmukoita olisi pitänyt olla 174. No ei ollut! Niitä oli vähän enemmän!! Kun pääsin laskemisessa 200:aan, niin lopetin laskemisen, vaikka silmukoita oli varmasti vielä ainakin 30 lisää. Totesin, että nyt sovelletaan. Ja rankasti, sillä en varmasti pura!


Neuloin huivin reunaan reikärivin ja sitten tein aina yhdestä silmukasta kolme silmukkaa, jolloin jo valmiiksi runsas silmukkamäärä triplaantui. Röyhelöä neuloin niin paljon kuin lankaa riitti. Yhteen päähän ompelin napin ja toiseen virkkasin lenkin nappia varten.


Röyhelöosaan neuloin Lellulta saamani virkkuukoukun avulla helmiä. Tämän tekniikan opin messuilla Hopeasäikeen osastolla.


Messuilta ostin Elliksen tekemiä ihania patalappuja. Meidän pojatkin tykkäsi näistä tosi paljon =o)


Ja tämän verran tuli hamstrattua lankaakin. Eiköhän noista jonkun aikaa neulo. Jos ei ihan ohjeen mukaan, niin sopivasti soveltaen ;o)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Säihkyvä kaupunki

Ompelin itselleni uuden heijastinliivin. Vanha liivi rupesi ärsyttämään, kun olin tehnyt sen niin sutaisemalla. Otin vanhasta liivistä kaavat, mutta paransin istuvuutta. Edellisessä versiossa oli tarranauhat, mutta tähän ompelin vetoketjun. Toimii paremmin. Tässä liivissä ompelujälki kestää myös päivänvaloa.


Vanhan liivin töksöttävien kukkapuiden sijaan ompelin tähän kaupunkisilhuetin ja tähtikuvioita. Taakse laitoin Otavan, eteen Kassiopeian ja Pikku Karhun. Oikealta tähtitaivaalta löydän aina Otavan lisäksi Kassiopeian, mutta Pikku Karhua pitää ruveta bongailemaan.


Talot kiertävät koko liivin, joten tulipa auto mistä suunnasta hyvänsä, niin näkyvyyden kannalta auton alle minun ei kyllä pitäisi jäädä!


Talot "rakensin" leveästä heijastinnauhasta ja ompelin ne sik-sakilla kiinni.

Olisi kyllä tosi hauska, jos pyöräteillä vastaan tulisi muitakin kuin vain niitä tylsiä raksaliivejä. Ruvetkaa tekin ompelemaan, ja laitetaan säihkettä synkkiin talvi-iltoihin =o)